Friday, September 9, 2016

Millaista on olla yhteisömanageri? #cmadfi

Aloitin tällä viikolla CMADFI-tapahtuman järjestelyt. Tilanne oli siitä hyvä, että saimme jo keväällä kolme pääsponsoria:

Tamperen yliopisto tarjoaa meille juhlasalin, muita yhteistyökumppaneita ovat monta vuotta CMADissa olleet DigiSyke ja Tekesin Liideri-projekti.

Tällä viikolla olen sitten varmistellut ja etsinyt uusia kahvituntisponsoreita. Osa kahvituntisponsoreista hoitaa oman osuutensa työllä ja tällaisia talkoohommia olemme nyt sopineet:
  • Flocklerilta saamme jälleen nettisivualustan
  • Viestintä-Piritta hoitaa jälleen bussien varaukset ja niihin liittyvän kommunikoinnin. (Piritta odottaa muuten innolla sitä, että pääsee juontamaan bussiemännyyden aidolla Tampereen murteella). Ilmaisia bussikyytejä olen suunnitellut Jyväskylästä Jämsän kautta Tampereelle ja Helsingistä mm. Hämeenlinnan kautta Tampereelle. 
  • RedanRedan eli Linda Saukko-Rauta (jonka voit muuten bongata maanantaina A2:sta piirtelemästä) livekuvittaa tapahtuman
  • Lvngroomista taas saamme Lauran ja Karrin valokuvaamaan tapahtumaa ja
  • Lyyti antaa meille jälleen järjestelmänsä ilmotitautumiseen
(ja sponsorihaku jatkuu edelleen, ota yhteyttä, jos sinulla on siihen liittyen ideoita tai ehdotuksia)

Eli meillä on kyllä puitteet vallan mainiosti kohdallaan, sanoisin jopa että paremmin kuin monessa ison rahan tapahtumassa. CMADFI on aina ollut osallistujille ilmainen ja sellaisena se pysyykin, mutta minulla on uusi suunnitelma no-show-prosentin pienentämiseksi, jonka testautan muila ensi viikolla olevassa syksyn ekassa palaverissa. Ei se prosentti mikään valtava ole kyllä koskaan ollut, mutta liian suuri minun mielestäni (minä kun haluaisin, että cmadfi-yhteisö seisoisi vaikka päällään tapahtumaan päästäkseen).

Tapahtuman takiahan minusta on tullut suomalaisten yhteisömanagereiden yhteisömanageri. Ei muuten ole ihan helppoa olla kyseisessä roolissa, tietäväthän kaikki yhteisömanagerit kokemuksen syvällä rintaäänellä miten tätäkin hommaa "pitäisi" tehdä. No, lohdutan itseäni sillä, että he tietävät myös erittäin hyvin ne paineet, joita tähän työhön liittyy. Kun porukka kasvaa, yhteisöllisyyden tunnetta on hyvä vaikeampi säilyttää ja kiireisiä ihmisiä on vaikea osallistaa.  

Yhteisömanagerin iloja ja suruja kuten myös heidän ideoitaan siitä, mitä CMADissa tällä kertaa pitäisi tapahtua kerään jo kolmatta kertaa #cmkysely'llä. Tähän mennessä olen saanut 18 vastaajaa ja tässä vastauksista muutama poiminta:





Ja nyt... haluaisin, että sinäkin kantaisit kortesi kekoon ja vastaisit kyselyyn! Se löytyy osoitteesta bit.ly/cmkysely2016 sekä upotettuna tästä alta:


Kiitos, kun osallistut ja teet CMADista päivän, josta jokainen yhteisömanageri saa jotain kotiinvietävää! Jos haluat tehdä enemmän kuin vastata yhteen kyselyyn, tule kuikuilemaan meidän suunnitteluryhmäämme ja katso, löytyisikö matkan varrella asia, jossa sinä voisit auttaa.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...