Wednesday, December 16, 2015

Käsityöläiset, muusikot ja taitelijat somessa

Kävin eilen Kiuruvedellä kouluttamassa Taiteesta tuotteeksi -hankkeen tilaisuudessa. Hankkeella on kohtuullisen laaja kohderyhmä: käsityöläiset, muusikot ja taiteilijat. Minua pyydettiin kertomaan heille siitä, miten he voisivat hyödyntää somea markkinoinnissa. Ennen minua blogeista ja bloggaamisesta kertoi Eija Rasanen, jolla on ollut jo yli 10 vuotta käsityöaiheinen blogi. Nykyään hän bloggaa myös työnsä puolesta, hän on toiminnanjohtaja Taito Ylä-Savo ry:ssä.

Tein Eijan esityksestä lennossa visuaaliset muistiinpanot Instagramiin.



Koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun koulutin somea käsityöläisten, taiteiljoiden tai muusikoiden näkökulmasta, sain etsiä uusia esimerkkejä peräti kolmelta alueelta. :)
Mainostan koulutuksiani räätälöidyiksi ja nyt minulla onkin hyvä tilaisuus näyttää, mitä se räätälöinti käytännössä tarkoittaa.

Koulutusta valmistelin ensimmäistä kertaa Instagramissa, eli osan materiaaleista ja käyttämistäni esimerkeistä löydät #taiteestatuotteeksi-häsältä. Aiemmin olen käyttänyt koulutusvalmisteluissa enemmän Twitteriä, mutta koin, että Instagram toimii koulutuksen kohderyhmässä Twitteriä paremmin. Uutta oli sekin, etten hihkunut uudesta koulutusmatskustani eilen missään muualla kuin Instagramissa. Vuorokauden aikana esitys keräsi pelkän Instan voimin 70 katselua. Kuka vielä sanoo, ettei Instassa voi jakaa linkkejä? :)


Käypä siis tutkimassa, millaisia neuvoja annoin - ja mitä samalla paljastin omasta someilustani:




No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...