Wednesday, April 2, 2014

Erotu kilpailijoistasi videon avulla

YouTube ei ole enää vain hassuja kissavideoita ja musiikkia, vaan eturivin paikka näkyvyyteen niin fyysisille kuin digitaalisillekin tuotteille, asiantuntijaosaamiselle ja niin edelleen.

Mahdollisuutta ei käytetä kuitenkaan vielä kovin hyvin, esimerkiksi tammikuussa huomasin, että vasta yksi suomalainen asianajotoimisto oli keksinyt laittaa työntekijät tekemään sisältömarkkinointia YouTubessa.

Samaan aikaan suomalaiset YouTube-julkkikset ovat alkaneet näkyä mediassa lähes päivittäin ja osa heistä on jo kaupallistanut näkyvyytensä mm. tekemällä musiikkia tai tv-ohjelmia - tai molempia kuten +JustimusVlog .

 +Katleena Kortesuo taas aloitti tällä viikolla hauskan YouTube-kampanjan, jolla promotaan hänen uusinta kirjaansa Sano se someksi 1.
Eilen taas juttelin videomarkkinoinnista yrittäjien kanssa, jotka kertoivat, että heihin otetaan yhteyttä entistä useammin siksi, että heidän asiantuntijapuheenvuoronsa Tubessa on tehnyt tehtävänsä: herättänyt potentiaalisen asiakkaan luottamuksen heidän osaamiseensa. Myös myyjiltä olen kuullut positiivista palautetta: kun linkin myyntipuheeseen voi lähettää etukäteen, varsinainen myyntitapaaminen alkaa vauhdikkaammin.

Millä ajalla sitten teen videoita?


Aikapula vaivaa meistä monia - millä ajalla videoita kuvataan ja tuotetaan? Samaan aikaan moni pyörittelee videokameraa käsissään päivittäin - omaa älykännykkäänsä. Voiko silläkin tehdä vakuuttavaa jälkeä? Kyllä voi!

Entä tiedätkö, mitkä suomalaiset yritykset ja organisaatiot pärjäävät hyvin YouTubessa? Arvaat ehkä, että Rovion Angry Birds -videot ovat katsottuja, mutta ketkä muut keräävät katseluja?

Ylihuomenna on viimeinen päivä ilmoittautua 6.5. pidettävään YouTube-koulutukseemme. Siellä +Toni Nummela kertoo, millaista dataa hän louhinut dataa Tuben syövereistä. Eetu Pesonen taas kertoo mm. nuorten tavasta kuluttaa YouTubea ja siitä, miten saadaan tilaajia tai miten YouTube-julkisuutta voi hyödyntää. +Kaitsu Walfrid Rinkinen on tehnyt monia erilaisia YouTube kamppiksia, myös kv-puolelle.

YouTube-koulutuksemme rakennetaan yhdessä osallistujien kera


Tässä otteita toivomuksista:


  • Kohdentaminen, hakusanat, YouTuben käyttökulttuuri yleensä (käyttäjäkohderyhmät),
  • Mitä eroa YouTuben käytössä on Suomessa ja kansainvälisesti?
  • Tiedotuksellisen tai markkinoitimateriaalin erot?
  • Miten YouTube "kotisivua" kannattaa kehittää?
  • Miten saadaan tilaajia?
  • Miten YouTube käytetään rekrytoinnissa?
  • Miten YouTube ja Google+ ovat sidoksissa toisiinsa, miten niitä voi hyödyntää yhdessä ja mitkä muut some-palvelut tukevat YouTubea?


Lue lisää koulutuksesta ja ilmoittaudu mukaan viimeistään perjantaina 4.4. klo 12.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...