Peilikuvia netissä (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 13.11.2013. Kaikki 12 lehteen tähän mennessä kirjoittamaani kolumniani löydät nyt kätevästi aikajärjestyksessä myös nettisivultani. Juttuaiheen tähän kirjoitukseen sain Jyty-lehden haastattelusta (marraskuu 2013).

Minulta kysyttiin, mitä haittaa nettiin ladattujen kuvien paikkatiedoista voisi olla. Mieleen tuli perinteinen ”jos laitat kuvia palmurannalta, palatessasi kotisi voi olla putsattu”. Foursquare-palvelun myötä kulloistakin sijaintia on jaettu Suomessakin jo vuosia, eikä siitä suurempia ongelmia ole ainakaan mediaan saakka noussut. Ehkä joku on saattanut vetää herneet nenään siitä, että puolison ”menee töissä pitkään tänään” selitys onkin paljastunut Ylitöissä-baarissa vierailuksi, ehkä joku toinen taas on saanut vihiä siitä, missä kilpailija on käynyt viimeksi myymässä ja tehnyt paremman tarjouksen.

Mielikuvituksettomasta vastauksestani syytän tietysti kavereitani: heidän netissä esittelemilleen kuvilleen ei tarvitse kulmia nostella. Mutta minä hengailenkin etupäässä oman ikäluokkani kanssa, sen, joka ei osannut yläasteasteikäisenä edes haaveilla internetistä. Herätys, maailma muuttuu eukkoseni: digiaika tuo uudet ongelmat. Kyllähän sitä ennenkin peilin edessä keikisteltiin, mutta nyt nämä muikistelut näkee koko maailma. Tämä taikapeili kertoo sitten peukuin ja kommentein tykkääkö näkemästään. Pojatkin ”kamerahuoraavat”, mutta keräävät kuulemma myös koulukavereidensa alastonkuvia. Miten se on mahdollista, ei kai niillä vielä röntgenkameroita ole? Kun luokan söpöliini vähän räpyttelee kauriinsilmiään ja pyytää kauniisti: voisitkohan mahdollisesti lähettää minulle nakukuvasi, yllättävän moni tottelee. Tytöt ovat kaiketi sisäistäneet ulkonäön tärkeyden tässä maailmassa (passitetaanhan Ranskassakin työttömät meikkauskursseille). Sitten alkaa poikien oma peli: mulla ois tällaisia kuvia, mitä annat vaihdossa?

 +Alf Rehn mietiskeli Twitterissä ihmiskunnan kehityksen astetta toisenlaisten omakuvien kanssa. Ihmiset olivat ladanneet nettiin kuvia itsestään hautajaistamineissa ja -ilmeissä: ”näin surulliselta (mutta kuitenkin tyylikkäältä) minä näytän, kun tätini kuoli”.

This Is What Mankind Has Come To: Selfies at Funerals. http://t.co/X8EWU2YGp9
— Alf Rehn (@alfrehn) October 30, 2013

Mutta palaan vielä alkuperäiseen kysymykseen paikkatietojen haitoista. Jos vähän miettii, ennenkuin jakaa kuvan, haittoja ei tule. Ehkä se miettiminen onkin tässä vaikeinta. Jos pääsee tutkimaan toisten piilotettuja aarteita vaikka kotibileissä, saako niistä ottaa kuvan ja jakaa koko maailmalle? Entäs jos metsäretkellä vastaan tulee arvokas pahka? Jos aarteet kuvan takia häviävät, mikä on paikkatiedon paljastaneen vastuu tapahtuneesta? ”Ei tullut mieleen”?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, meidän täytyy kai vain yhdessä opetella tämän digiajan etiikkaa.