Wednesday, November 27, 2013

#cmadfi ja ilmoittautumishype Meltwater Buzzin silmin


Kerroin teille viime viikolla syitäni osallistua #CMADFI-tapahtuman järjestämiseen. Yksi tärkeä syy olivat uudet työkalut, joihin pääsen tapahtuman avulla tutustumaan. Suomalainen Flockler-alusta on jo näyttänyt voimansa cmad.fi-sivun pyörittämisessä ja viime viikolla minulla oli palaveri yhden toisen tapahtumassa työkaluaan esittelevän firman kanssa. Nyt näytän teillekin miten CMADFI:n ilmoittautumishype näkyi silloin Meltwater Buzz -työkalun avulla. En muuten tiennytkään, että Meltwater on lähtöisin Norjasta!
CMADFI-ilmoittautuminen alkoi 11.11.13, mikä näkyy kaaviossa aika selkeästi. ;)
CMADFI-sanapilvi, eli mitä muita sanoja asiayhteyteen liittyy
CMADFI-tapahtumasta puhuttiin eniten Twitterissä.
Suljettujen Facebook-ryhmien keskustelut jäävät luonnollisesti Buzzilta näkemättä.

Buzzin avulla voi hakea esimerkiksi kaikki julkiset CMADFI-maininnat viimeisen puolen vuoden ajalta - tai maininnat blogeissa, keskusteluryhmissä, Wikipediassa, Twitterissä tai YouTubessa.
Mielenkiintoista eikö totta? Tammikuussa pääsemme tutustumaan tarkemmmin tähänkin työkaluun :).

Avasimme muuten viime viikolla CMADFI:lle pari uutta some-kanavaa:

Tervetuloa tykkäämään ja/tai seuraamaan! :)

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...