Friday, June 15, 2012

Onko elämää Nokian jälkeen?

Vietän tänään vuosipäivää: 3 vuotta sitten aloitin suuren seikkailun Nokian ulkopuolella.

Joku aika sitten kävin läpi tuona keväänä kirjoittamaani nettipäiväkirjaa. Aloitin vuodenvaihteessa 2008-2009 kuvapäiväkirjan Nokian Share-palvelussa, jonka jaoin lähimmille sukulaisille ja ystäville tarkoituksenani kertoa lähinnä lasten kuulumisia.

11.2.2009 projekti sai toisenlaisen luonteen tämän kuvan myötä:
Vaikka Jyväskylän toimipisteen sulkemista oli spekuloitu siitä asti kun sinne menin (2002), tilanne oli järkytys minulle ja monelle muullekin.

Kevään aikana kerroin lähipiirille tunteistani, yt:eiden etenemisestä, suunnitelmieni kehittymisestä, siitä miten sain potkut (ruusun kera!), miten Jyväskylän toimipisteen yhteishenki kasvoi ennennäkemättömiin mittaluokkiin. Intoilimme yhdessä mm. tästä erään työkaverimme tekemästä biisistä:



Aika ajaton biisi, eikö totta...

Lähipiirin ja työkavereiden tuki olivat valtava voimavara (kiitos kun jaksoitte seistä vieressäni silloin!) ja päiväkirjan pitäminen auttoi näkemään asiassa myös valoisia puolia. Jälkikäteen ajatellen potkut olivat minulle oikeasti onnenpotku, ilman sitä en varmasti olisi uskaltanut esimerkiksi lähteä yrittäjäksi ja moni muukin seikkailu olisi jäänyt kokematta: Protomo, Ambientia, Soita-projekti, erilaiset some-projektini. Minulla ei ehkä vieläkään olisi somesukua, jonka kanssa hypettää uusia palveluita ja mm. Mini treasures wiki, sosiaalinenmedia.org ja Kiepaus olisivat jääneet syntymättä ja monta mielenkiintoista ihmistä tapaamatta.

Toivotan voimia kaikille, jotka ovat nyt samassa tilanteessa kuin minä aiemmin. Luottakaa itseenne ja osaamiseenne, verkostoitukaa, puhukaa ja kirjoittakaa. Käyttäkää sosiaalista mediaa hyväksenne, päivittäkää ainakin LinkedIn-tilinne ja nauttikaa siitä, kun headhunterit käyvät profiilejannne tutkimassa (eilen Cisco huuteli Twitterissä, että heitä nokialaiset kiinnostavat). Lannistua ei saa, olen melko varma, että monelle potkut tuovat ennen pitkää tilalle jotain parempaa, jotain, josta ei ole uskaltanut edes haaveilla. Tsemppiä!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...